Messukasukka

Kirkon rikkaasta keskiaikaisesta liturgisten tekstiilien kokoelmasta on jäljellä 1500-luvun alusta peräisin oleva messukasukka.

Kasukan tummanpunaisessa sametissa erottuu vuosiluku 1737, jolloin sametti on korjattu ja osittain uusittu. Sen sijaan koruompeleet ovat alankomaalaisten nunnien työtä keskiajan lopulta.

Kasukan etu- ja selkäpuolelle on kuvakertomuksena kirjailtu joulun tapahtumat. Kirjailu on tehty kulta- ja silkkilangalla. Kertomus alkaa etupuolelta ylhäältä, jossa enkeli ilmoittaa Marialle Jeesuksen syntymästä. Selkäpuolen ristin keskellä on Jeesuksen syntymä, ristin sivusakaroissa enkeli ilmoittaa syntymästä paimenille. Kertomus päättyy selkäpuolen ristin varren alaosaan, jossa vanha Simeoni näkee Jeesus-lapsen temppelissä.

Kasukkaa käytetään vuosittain juhlistamaan jouluaamun jumalanpalvelusta.

Kirkossa on myös toinen arvokas kasukka. Se on peräisin 1700-luvulta, kärsimysaiheinen ja väriltään mustansininen. Hopeakirjoiluna on orjantappurakruunu. Tätä kasukkaa käytetään vuosittain pitkäperjantain jumalanpalveluksessa.

Ulvilan kirkon vanha messukasukka.